maanantai, 7. lokakuu 2013

terkut täältä

Heippa kullannuput

Ikävä kyllä aikaa on kulunut kamalana edeltävästä postauksesta.Olen saanut mahottomana testattavia tuotteita ja hajuvesipulloja on tyhjentynyt nopeampaa kuin aikoihin..

Niin paljon on tapahtunut etten meinaa osata aloittaa mistään. Ehkä kerron ensinnä kuulumisiani. Olen saanut tälle vuotta insinöörin kesätyöt pakettiin,koulun penkille on taasen lysähetty ja viimesiä vuosia vedellään.Haalareihin olen ehtinyt kasata kamalana uusia merkkejä ja paljon jänskättäviä häitä on jo alettu enempi suunitella :) Päivä on nytten varma ja pukua metsästetään kuumeisesti. Kaasoa on vaikea valita joten häistä tulee kahden kaason häät .. molemmat bestikset siis saavat säätää ja kehitellä jipii.. J&S odottakaa vaan .. Ensimmäiset hankinnatkin on tehty. Kortteihin on tarrat ja sisutusta varten kynttilät.. Ehkä otan ja kirjoitan siis kosmetiikasta toisen artikkelin. Mitäs vielä. Kanille on suunitteilla poikue. Näillä näkymin madacascar värisen uros jellonan kanssa. Joten poikaset toivon mukaan olisivat myös madacascar leijonaharjaisia karvakasoja.. mutta aika näyttää. voi toi olla ettei poikasia lopulta teetetä edes.. 

Mitäs itselleni sitten kuluu... Pelkkää hyvää koulussa rullailee totuttuun tapaan. Tietyt opettajat ärsyttävät oikein olantakaa ja kursseista tuleilee pisteitä niinkuin lennossa.

Toissapäivänä vietettiin nisteniltaa. Käytiin kauppakeskus zeppelinissä nautiskelemassa eduista ja herkuista. Samalla myös tsekattiin possupäivät jotka ei sittemmin olleetkaan niin häävit kuin toivottiin. Ei ollut possua jakamassa karkkia ja kahveittakin jäätiin. Illan pelasti kuitenkin iki-ihana AXEL.. Jonka musiikkia olen kuunnellut melko kersasta asti. Tälläkertaa päästiin kuuntelemaan hänen dj:n hommia zeppeliinissä.. Pääsin myös hakemaan nimmarin monen pikkutytön seassa ja näytin varmana super hölmölle.. mutta mitäs nyt ei kyseisen herran kättelemisen eteen tekisi :D

torstai, 22. elokuu 2013

kaappien siivous

Nyt on ollutkin aika tylsähkö viikko kosmetiikan saralla.. ei oikein ole tullut uusia tuotteita testiin otettua eikä vanhojakaan ole tullut, kulutettua loppuun. ainut mitä saanut aikaiseksi on kosmetiikka hyllyjen siivous..sain tutkittua niin hajuvedet,meikit kuin kasvojenhoito ja hiustenhoitotuotteetkin läpi. roskiin lensi vanhoja tyhjiä purkkeja niin että roskapusseja oli kaksin käsin kuskattavaksi.Tavaroiden seasta löytyi myös muutama iloinen ylläri. sillä löysin näyte tuubeja loppuneesta OLAY:n päivävoiteesta  minun ei siis tarttekkaan lähteä ostamaan uutta purkkia ihan hetin miten :) jes jes jes...

Kätköistä sattui löytymään myös meikkivoiden näytteitä jotka ehdottomasti pääsevät käyttöön viimistään syysloman lomamatkan ajaksi. tai ehkä jo ensi viikolla kun suuntana on posio ...

Siivotessani huomasin omistavani aika monipuolisen hajuvesihyllyn. silti etsin yhäkin sitä omaa tuoksuani.. ja itseasiassa kiire alkaa tulla kun hääpäiväkin on jo merkattuna kalenteriin..Miten on kiinostaisiko lukea myös häähössötyksestä? tässä olisi vieä aikaa kirjoitella  siitä vähäsen?

maanantai, 19. elokuu 2013

viikonlopun seikkailut

viikonloppuna rakas ystävämme tuli kaukaa amsterdamista .. Ihana oli nähä vaikkei heti meinannut tunnistaa..Pakkohan mulla oli ollut tehdä tilausta damiin että sais kotosalle jotain uutta ja erillaista..Mitä sitten paketistani löytyi?

-iiso 24 päkki herkku kaljaani pittburgeria ja sommerbyytä monessa maussa :P

-iki ihania katzen pöftzeneitä .. omnomnom

-marc jacobsonin hajuvesi joka loppui jo ajat sitten mutta en ole löytänyt enään kyseistä tuoksua kaupasta..

 

viikonloppuna ei paljon ehtinyt kosmetiikkaa testailla. mutta haaviini silti jäivät maybellinen kynsilakka jonka ostin haipakasta,vanha doven hoitoaine näyte sekä yksi ulkomailta ostettu shamppoo pullo..

Mitäs me sitten ippusen kanssa tehtiin?

perjantai meni maistellessa tuliaisia.. ja uidessa. Mieheni oli varannut isot saunatilat jossa saatiin kaikessa rauhassa saunoa ja uiskennella omalla porukalla isossa uima-altaassa.

launtaina paisteltiin hirven lihaa ja herkuteltiin.. katottiin  myös holiday niminen leffa.

sunnuntaina kamunen ajeli takaisin kotia.mutta me mennään sitten keväällä perään :) illasta oli sitten vielä toisen kaverin yllätys synttärit..

 

 

perjantai, 16. elokuu 2013

korttelihaipakkaa ja muuta jännää

Viikko on taas viuhunut eteempäin niin että taas on kohta jo viikonloppu.. kääk ! Töitäki on vaan jälellä puoltoista viikkoa ja dedlainit alkaa lähestyä.. Sitten ois se odotettu yhdenpäivän kesäloma :D

mutta nyt kosmetiikkaan. Käytiin anopin kanssa mutka keskustassa. Siellä oli päällä korttelihaipakka. Kävästiin mutka stokkalla pällistelemässä. Sieltä mukaani tarttui söpö maybelinen kimalle lakka.. Kuvaa tästä ehdottomasti tulee piakkoin.. Sain myös kaupan tekijäisiksi pari hajuvesinäytettä :)

Pihalla oli planin piste jossa sai käydä kirjoittamassa paperiin jotain hyvää.kaikki paha oli kiellettyä. Niinpäs kirjoitin elämän viisauden ja sain kiitokseksi pinssin ja tikkarin...

sitten metsästettiin anopille kaulakorua kun oli kuuskymppisellä saanu rahat moista varten.. päädyttiin kalevala käätyyn.. lopuksi vielä suunnattiin suomalaiseen kirjakauppaan jossa oli kirjailija esittely. ikäväkseni en kuollakseen muista tämän kirjailijan nimeä mutta tosi mukavalle ihmiselle vaikutti..ehkä pitää hänen kirjansakin lueskella vielä joskus..Suomalaiseen mulla oli myös lahjakortti. ostin sitten kansion ja söpön föörbi paketin(3kumia+ neljä kynää) ..

posti on myös tuonut kivoja ylläreitä. sain tilaamani mini huulipunan sekä yhden kasvovoiteen. niistäkin voisi kuvia laitella kunhan aikaa riittää siihen..,.

teidän ticonne

perjantai, 9. elokuu 2013

parin päivän kuulumiset

aika on mennyt melkoista kyytiä enkä ole oikein ehtinyt kertoilemaan kuulumisiani.. Tässä parin päivän aikana on postiloota kolissut ja kosmetiikka tantereelle on tullut uusia kivoja juttuja :) Olen myös ehtinyt testailemaan vaikka ja vallan mitä..

Ajattelin myös esitellä teille lamppari kynsillakkani tässäpostauksessa.

Eli siis testattua on nyt tullut uusi moshon bodylotion. inspired by summer flowers sekä moshon bodylotion inspired by green trees.. molemmat olivat testissä tosi kivoja ja ne olivat näytteitä sitä varten joskos vaikka luokalle otettaisiin nuo myyntiin. mutta päätettiin kuitenkin olla ottamatta

Ja sitten lakat lemppari lakkojani siis ovat sally hansenin sinertävä kiiltolakka sekä sinin essie. Rakastan myös yli kaiken Kissin koristelakkojani jotka ovat väriltään pinkki ja lime :) näistä ihanuuksista myös kuvat..

Mitäs sitten mulle ihtelle kuuluu? Noh täsähän tää menee pari päivää ollut melko hätäkkää. Keskiviikon olin kaverini Siirin kanssa Zeppelinissä. Mukaan tarttui vähän ja vaikka mitä :D

-huppari (cubus 7.90e)

-ihanat hellykitty koulutarvikkeet (6.99e)

-söpöt herkku kumit(1e)

-paul frank kansio (2e)

sekä ilmatteeksi ardoldsin puhelimen näytön pyyhkijä pinkki donitsi

Käytiin myös subissa syömässä ja tottakait tilasin ehdottoman ykkösen grillatun kanan .. omnomnom :P

Kuvat tähän postaukseen löytyvät kuvia otsikon alta :)